”Veri kuohahtaa aina kun kisataan työväen puolesta”
kirjoittaja: Risto Uljas
Helsingin jyry 100 vuotta – ihimsen arvoista liikettä 1902-2002
”Kun mä kyyristyn lähtökuoppiin mulla on aina mielessä, että nyt isketään Jyryn ja työväenluokan puolesta. Jos vieressä on oikein kova porvari se antaa vielä ylimääräisen adrenaliinilatinkin. Silloin mä yleensä ylitän itseni.”
Tämä mies on kisannut kovalla kansallisella tasolla 1940-luvun lopulta alkaen mm. korkeushypyssä, aitajuoksussa ja koriksessa. Mitaleita ja ennätyksiä on roppakaupalla. Ensi kesänä hän kisaa ensimmäistä vuottaan poikien 70-sarjassa – ja aikoo olla taas huippuiskussa veteraanien EM-kisoista alkaen.
Hän osallistuu Jyryn tiistaijumppaan, tanssi-, esiintymis-, laulu- ja lausuntaryhmiin, on vetänyt yleisurheilujaostoa ja korista, toiminut valmentajana, matkanjohtajana sekä seuran sihteerinä ja johtokunnan jäsenenä – niin ties kuinka monessa puuhassa halki vuosikymmenten.
Puhumattakaan siitä , että hän on pyörittänyt Jyryn veikkaustoimintaa ja pitänyt sen kautta seuran taloutta pystyssä 47 vuotta. Eikä vauhti osoita minkäänlaisia hiipumisen merkkejä. Maitohapoista ei häivettäkään, yhtä kirikierrosta mennään ja tempo vain kiihtyy kohti kalkkiviivoja.
Tuorila, Osmo Alku Mainio, 20.8.1932 Espoo, voimistelun opettaja, lehtori, eläkeläinen, ikiliikkuja ja Jyryn perusjätkä, jos kukaan. Pituus 168, paino 57.
Kuten aikataulusta ilmenee, Osku syntyi samana vuonna kuin Jyry lakkautettiin oikeistoterrorin uhrina.
Ja kuten mitoituksesta ilmenee, Osku on lyhyt heppu ottaen huomioon, että hän on niittänyt kosolti mainetta mm. korkeudessa ja koriksessa. Nämähän ovat yleensä pitempien miesten lajeja. Mutta sen minkä pituudessa häviää, Osku korvaa nopeudella, ponnistusvoimalla ja ketteryydellä – ja Sisulla, kuululla suomalaisella, joka vääntää Oskun siloisen naaman karmeaan irveeseen tiukassa paikassa: perkele, periksi ei anneta, ei ainakaan porvarille!
Jos Oskun elämä on aidosti Jyryn historiaa on se muutenkin kiintoisaa ajankuvaa. Hän syntyi siis 1930-luvun alussa köyhään työläisperheeseen, joka muutti lapualaishenkisen Pohjanmaan maisemista aluksi Leppävaaraan. Isä oli kova työmies ja äitikin hankki perheelle lisätienestiä mm. rakennustöissä. Äiti oli jämpti nainen ja puoliksi mustalainen.
– Siitä tää mun vereni välillä kai kuohahteleekin, kun mulla on neljäsosa mustalaisverta, Osku laskeskelee. Kiihtyy hyvin luonnostaan, ei tarvi douppailla.
Isä suoriutui pian talonmieheksi Helsinkiin ja samalla talonrakennusosastolle hommiin. Stadi kävi tutuksi: perheellä oli yhteensä 31 osoitetta eri puolilla kaupunkia, mutta kotikulmiksi vakiintuivat lähinnä Sörkän ja Kallion seudut. Sieltä löytyvät enimmät kaverit, urheiluharrastukset ja tyttöystävät.
Kyllä mä Kallion kundi olen noin kokonaisuutena, Osku määrittelee. Nyttemmin hän viihtyy perheineen Merihaassa.
Urheiluharrastukset alkoivat jo kansakoulun jumppatunneilla. Kun poika täyhyili kavereitten mukan Eiran Kisaveikkojen koristreeneihin isä sanoi, että kunnon proletaarit menee työläisseuraan – ja vei Oskun Jyryn salille HTY:n talolle. Se oli tosin siihen aikaan Tarmon sali – kuten nykyäänkin – kun Jyry oli vainottu maan alle. Salilla kuitenkin salamoi ja pian poika kokeili hiekkasäkkiä ja päärynäpalloa.
Osku pamautteli vasenta suoraa Jyryn puolesta siis jo 10-vuotiaana.
-Nyrkkeily oli ensimmäinen ”leipälajini”, mutta koulussa kyllä harrastettiin paljon muutakin; etupäässä yleisurheilua, voimistelua ja pallopelejä.
Poika oli niin teräväpäinen, että opettaja tuli kotiin patistelemaan jatko-opintoihin oppikouluun – melko vieras ajatus työläiskotien lapsille siihen aikaan. Isä pelästyi lukukausimaksuja, mutta vapaaoppilaspaikka tasoitti koulutietä lahjakkaalle tenavalle. Sellaista ei kuitenkaan huolittu Ressuun eikä Norssiin, joten O. Tuorila päätyi Arkadian yhteislyseoon, jossa maailmaa katseltiin jo hieman laveammasta perspektiivistä. Lyseon läpäistyään Oskusta leivottiin herra ylioppilas.
Vaan ei Oskusta herraa tullut. Tiesi luokkansa lait jo kodin perintönä.
-Julkivasemmistolainen minä olin jo kouluaikoina. Sanoin suoraan kun aihetta oli, kävin keväisin vappumarsseilla ja pidin hanakasti Jyryn punapaitaa päällä. Merkitty mies olin jo pienestä, mutta ei minua siitä koulussa painostettu tai pahemmin syrjitty. Syynä oli kai se, että olin hyvä urheilija, kova kundi, joka tuotti koululle mainetta urheiluareenoilla. Osku toi mitaleita koululaiskisoista ja palkittiin mm. koulunsa parhaana koripalloilijana.
Osku päälajeiksi valikoitui nopeasti koripallo ja yleisurheilu, josta pinnalla oli alkuunsa korkeushyppy. Siinä hän saavutti meriittejä mm. oppikoululaisten mestaruuskisoissa. SOU:n kisoissa tuli korkeudessa hopeaa 1952.
Makeimmalta maistui kuitenkin 176:n ylitys Helsingin HOU:n kisoissa jo -51. Silloin Osku paransi ennätystään peräti 20 senttiä ja jätti mm. Kari Rahkamon ihmettelemään, miten pätkä-punapaita ponnistaa.
-Siinä oli juuri sitä taistelun meininkiä: porvarit nurin ja purukasaan!
Ennätyksekseen Osku hyppäsi 181, 13 senttiä yli oman pituutensa, mikä on kova tulos sikäläisillä kentillä ja tyyleillä. Tyylinä oli nimittäin ulkojalka, joka oli viimeisin sana alalla siihen aikaan. Sen jälkeen tuli sisäjalka ja sitten kierähdys, josta päädyttiin nykyiseen floppiin. Sellaiset korkeusuroot kuin Kalevi Kotkas ja Urho Kekkonen uhmasivat painovoimaa juuri ulkojalan tyylillä.
Homma näyttää villiltä touhulta. Rimaa kohti juostaan täysillä, sitten ponkaistaan etummainen jalka taivaisiin, keplotellaan takajalka mukaan ylitysvaiheessa vähän saksimaisesti ja rinta rimaan päin, ja pölähdetään hiekansekaiseen purukasaan yleensä jaloilleen. Aika kohellusta, jos ei hallitse tekniikkaa, mutta mestarien suoritukset hiotuivatkin tälläkin alalla tehon ja sulavuuden kauniiksi harmoniaksi.
-Ei meillä valmentajia ollut siihen aikaan. Minä tutkailin itsekseni Eltsussa miten Nils Nicklen, Kuuno Honkonen ja muut sen ajan suuruudet hyppäsivät. Ja yritin ottaa opiksi, Osmo kertoo.
Verryttelyvenytystä: Osku ja pikkuveljensä Esko tiistaijumpalla.
-Huomasin kyllä vähitellen, että korkeus oli sittenkin varsinaisesti pitempien miesten laji, joten kokeilin siinä rinnalla ratakierrosta. Se meni pian 51:n pintaan ja pian alkoivat maistua aidat: sadankympin ja neljän sadan.
Aitajuoksusta tulikin Tuorilan päälaji yleisurheilupuolella vuosikymmeniksi – ja ilmeisesti loppuiäksi, sillä aitoja Osku nuolee yhäkin sarjansa huipulla. Lajissa yhdistyy mielenkiintoisesti juoksukunto kaikkineen sekä ylitystekniikka. Kunto ja aitatekniikka pitää niveltää sujuvaan tasapainoon, jos mielii pärjätä, sillä aidat käyvät yllättävän korkeiksi 400:n loppusuoralla.
Lukemattomia ovat ne Eltsun ratakierrokset, joilla Osku on nostanut vauhtia ja hionut aitomistekniikkaa. Tuloksina tuli mm. Suomen B-mestaruus 400:n aidoissa 1956. Parhaakseen hän vetäisi kuitenkin 55,7 vasta 35-vuotiaana. Se säilyi veteraanien Suomen ennätyksenä 14 vuotta.
Osmo Tuorila ottaa 400:n aidat tyylikkäästi nuolemalla Jyryn kisoissa 1965.
Hienojen kisamuistojen ohella jotain on jäänyt vuosien varrelta hampaankoloon-kin. Oskua jäivät kaivertamaan etenkin maaotteluvalinnat, joissa urheiluliiton pomomiehet vetivät raskaasti kotiinpäin.
Viralliset karsinnat pidettiin Eltsussa ja Osmo voitti ne ylivoimaisesti löysäten vähän lopussa kun ei kavereita näkynyt lähimailla. Sitten sanottiinkin, että voitto tuli, mutta ei niin huonolla ajalla maaotteluun päästä.
Tämä oli tyylipuhdasta poliittista syrjintää – ei tosin lainkaan harvinaista siihen aikaan, mutta katkeraa kalkkia ja yhteiskuntaoppia samalla. Jukka Uunila kuulee sitä muuten vieläkin, jos herran maallinen taival sattuu sivuamaan erästä sanavalmista veteraaniurheilijaa Jyryn pusakassa…
Koripallo säilyi yleisurheilun rinnalla Oskun lempilajina kansakouluajoista alkaen. Jo 1946 hän oli perustamassa korisjoukkuetta Jyryyn ja siitä alkoi Jyry-koriksen kunniakas taival: ensin piirin sarja, sitten maakuntasarja ja Suomi-sarja, nykyinen Divari. Mestaruussarjaan Jyry nousi 1953 ja SM-sarjassa pelattiin sitten kuusi vuotta yhtä soittoa – siihen asti kunnes Jyry erotettiin Koripalloliitosta kun joukkue ei suostunut eroamaan Jyrystä eikä TUL:ista.
-Porvarivalta jyräsi ylitse. Meiltä haluttiin kieltää kuuluminen omaan seuraamme ja oman aatteemme tunnustaminen. Mutta takki ei kääntynyt.
-Koripallo oli siihen aikaan Jyryssä vahvaa ja laajalla pohjalla. Parhaimmillaan pelasi nuorten sarjoissa useampia joukkueita kussakin ikäryhmässä. Miestenkin sarjoissa pelasi edustusjoukkueen lisäksi reservijoukkueita. Parhaaksi sijoitukseksi SM-sarjassa jäi kolmostila vuonna 1956. Mestaruuskin oli ulottuvilla, mutta siihen ei ihan ylletty.
Jyryn vahvuuksina oli tekniikka ja vahva joukkuehenki. Se oli sitä jyryläisyyttä, joka piti liikkeessä niin salilla kuin sen ulkopuolella. Edustusjoukkueessa oli kovia maaottelumiehiäkin – Eero ”Ekku” Salonen ja Kalevi ”Syltty” Sylander, legendaarinen tutkapari – mutta melkoista huomiota herätti myös vasen laitamies. Osku pelasi tosiaan laitaa – eikä esim. takamiehenä – vaikka oli mestaruussarjan lyhin pelaaja. Nopeudella ja nokkeluudella hän jallitti järkäleitä ja monta kertaa tornit sortuivat kun kumiukko pomppasi levypalloihin mahtavalla ponnistusvoimalla.
Pomppu oli tosiaan tiukkaa kun muistetaan, että samaan aikaan poika touhusi täysillä myös yleisurheilussa – ja opiskeli Jumpalla, ja hoiti sittemmin voimistelunopettajan hommat Kulmakoulussa. Sivulajeina tuli harrastettua myös mm. kymmenottelua, pituushyppyä, voimistelua, tanssia ja kisälliryhmää.
-Aika pitkää päivää tosiaan teki kun työpäivän päälle treenattiin koko ajan vähintään kahta lajia. Yleensä ilta hämärsi kun Eltsusta lähdettiin kotia kohti. Siinä välissä tuli hoidettua myös mm. juniorivalmennusta ja mitä moninaisempia toimia seuran puuhamiehenä.
Osku onkin aito perusjyryläinen myös siinä mielessä, että pitää urheilemisen ohella yhtä tärkeänä seuratyötä. Se alkoi siitä, kun Osku valittiin 17-vuotiaana yleisurheilujaoston sihteeriksi. Sitten sihteerinä ja vetomiehenä myös koripallojaostossa, koko seuran sihteerinä ja johtokunnan jäsenenä sekä puuhamiehenä hankkeessa toisensa jälkeen ja usein päällekkäinkin.
Maankuuluksi muodostui hänen uraputksensa Jyryn veikkaustoiminnan vetäjänä.
Jyryn koripallon kakkosjoukkue 1963: Virtanen, Viinikainen, Hakala, Tuorila, Miettinen ja Laakso.
Veikkauksen vastaanottoa pyöritettiin vuodesta 1948 vuoteen 2000, jolloin Veikkaus lopetti Jyryn pisteen uusiin tuottovaatimuksiinsa vedoten. Osku oli mukana toiminnan tulisielu-uurastajana vuodesta 1953, lähes puoli vuosisataa siis. Sinä aikana veikkaustoiminta oli yksi Jyryn talouden kivijaloista ja se tuotti Jyryn kassaan suuria summia. Koko tuottoa ei ole laskettu eikä sitä tohdita edes arvioida. Eikä sitä talkootuntien määrää, jonka Jyryn aktiivit tähänkin uhrasivat, mutta lukemat ovat taatusti kunnioitettavia.
Jyryn jäsenet keräsivät veikkauksia työpaikoilla ja asuinalueillaan ja toivat tilitykset vastaanottopisteisiin kerholle ja Kulttuuritalolle. Niissä veikkauksia vastaanotettiin keskiviikkoisin klo 16-22. Tuotosta kilahti 10 prosenttia asiamiespalkkoina seuran kassaan.
Se tilitettiin lyhentymättömänä, edes kulujaan asiamies-aktivistit eivät vähentäneet. Parhaimmillaan tuotto kohosi 1970-luvun loppupuolella lähes 50 000 markkaan vuosittain. Se oli lähes kolmannes seuran tuloista.
-Se oli samalla sellainen pysyvä yhteys ja linkki jyryläisten välillä kun saattoi viikottain pistäytyä toimistolle veikkauksia hoitamaan. Erityisen juhlavaa se oli siihen aikaan, kun Wärtsilän Kone-Sillan työläiset marssivat pitkänä jonona suoraan Hämeentien yli Jyryn kerholle veikkauslaput kourassa, Osku muistelee.
Toiminta oli niin merkittävää, että päättivät tehdä Veikkauksen juhlajulkaisuun ison haastattelun Jyryn veikkaustoiminnan vetäjästä.
-Mä sanoin, että kuvan voitte julkaista vain sillä ehdolla, että sen alla lukee: Kommunisti Osmo Tuorila. Ja lukihan siinä…
Veikkauksen juhlakirja huomioi O. Tuorilan uroteot Jyryn veikkaustoiminnan uurastajana.
Lukemattomia, mutta varmasti nelinumeroisia, ovat ne kilpailut, tapahtumat, tempaukset ja varainkeräykset, joissa Osku on ollut puuhamiehenä. Ja nehän jatkuvat: parhaillaan hän organisoi mm. Stadionin siivoustalkoita – varainhankintaa yleisurheilujaostolle – ja valmistautuu Jyryn juhlavuoden päätapahtuman esityksiin.
Ja hioo täyteen iskuun Jyryn ja työläisurheilun puolesta konkarikisoihin taas ensi kesäksi, nyt ensimmäistä vuottaan M70 – sarjassa. Mitali- ja pokaalivarasto saattaa hyvinkin kasvaa entisestään. Ei silti, että Osku niitä laskisi.
-En tiedä lukumäärää. Ne on pahvilaatikossa kellarissa.
Mikä sitten pitää miehen liikkeessä läpi vuosien ja vuosikymmenten?
-Liikkuminen! Mä meinaan juosta ja liikkua niin kauan kuin jalat kantaa ja luulen, että juuri liikkumalla ne kantaakin. Kyllä liikunta pitää äijän virkeenä ja lekurit loitolla.
Osku on kärsinyt pahemmista vammoista vain intissä kun selkä revähti. Myös akillesjänne pamahti kerran, 400:n aidoissa Porissa viitisentoista vuotta sitten.
-Tämä terveyspuoli ja tietysti kilpailufiilis on tärkeä – aina se vaan sykähtää kun pilli soi.
-Mutta ainakin yhtä paljon minulle merkitsee tämä aatteellisuus. Jyry on perusteiltaan työväen seura ja vasemmistoaate on sitä kantanut läpi tyynten ja myrskyjen. Ajat ovat muuttuneet, mutta kyllä se pohjavire tallella on ja juuri se tekee Jyrystä Jyryn. Porvariseurassa en rehkisi päivääkään.
-Mä olen taistellut koko ikäni ja taistelen yhä. Kentällä ja kentän ulkopuolella. Mutta ei se tarkoita, että meidät pitäisi aatteellisesti karsinoida ja erotella. Monet mun rakkaimmista kilpakumppaneista on kovia porvareita. Me ollaan eri mieltä ja otellaan tiukasti, mutta kavereita ollaan.
-Aikanaan tässä Jyryn kerhon seinässä luki suurin kirjaimin: ”Tee työtä, urheile, opiskele, ole ihminen!”
-Se on mun mottoni edelleenkin.
Risto Uljas
Helsingin Jyryn kunniajäsen Osmo Tuorila liittyi seuraamme vuonna 1946. Hänet valittiin jo 16-vuotiaana Jyryn yleisurheilun sihteeriksi. Rooleja Jyryssä on ollut lukuisia: koripallo- ja yleisurheiluvalmentaja, toimitsija, Jyryn johtokunnan jäsen, Veikkauksen vastaanottaja jne. Hän syntyi samana vuonna 1932, kun Jyryn toiminta poliittisista syistä lakkautettiin ja astui Jyryn riveihin, kun seuran toimintaa toisen maailmansodan jälkeen aloitettiin.
Osmon lajeja ovat olleet yleisurheilu ja koripallo. 168 cm:n pituudellaan hän on ollut koripallon SM-sarjan lyhyin mitalisti kautta aikojen. Vuonna 1979 400 metrin aidoissa hän voitti MM-hopeaa M45-sarjassa. Ennätyksensä 55 sekuntia 400 metrin aidoissa Osmo juoksi 35-vuotiaana 1967. Hänen ennätyksensä korkeudessa on 1,81 m ja pituudessa 6,66 m. Jyryn Lipstikka-tanssiryhmässä hän on harjoitellut ja esiintynyt tänäkin vuonna. Nopeutta, ponnistusvoimaa ja ketteryyttä riittää.
Urheilun ja Jyryn talkootoiminnan kautta Osmo on ollut monenlaisissa tehtävissä, hän toimi mm. supertähti Tina Turnerin henkivartijana ja seuralaisena tämän esiintyessä Olympiastadionilla sekä tsekkoslovakialaisen Helsingin Olympialaisten juoksijatähden Emil Zatopekin oppaana. Osmo on ollut toimitsijana mm. 1952 Olympiakisoissa ja vielä 2021 syksyllä Suomen Aikuisurheiluliiton SM-puolimaratonilla.
Osmon kokemuksista ja toiminnasta voisi kirjoittaa kirjan, sillä niin paljon on tapahtunut hänen aktiivisen 75 vuotta kestäneen urheilija- ja toimitsijauran aikana.
